maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannuksen Viettoa

Nyt on sitten juhannuskin saatu päätökseen. Ja oikein mukava juhannus ainakin itselläni oli! Toivottavasti myös teilläkin? Niinkuin jo kerroinkin, lähdettiin viettämään keskikesän juhlaa Kirsikan mökille, jossa ollaan oltu parina muunakin kesänä samoissa merkeissä. Tänä vuonna meitä oli hieman eri ja isompi porukka kasassa, mutta se ei menoa haitannut! Ainut mikä harmitti, olivat kylmät säät, ja todellakin siltä tuntuti. +10 aamusta iltaan, ei oikein vastannut edellisten vuosien säitä. Silti pyrittiin olemaan ulkona, joten isot hupparit ja villasukat olivatkin tämän reissun must vaatetus! Onneksi launtaina aurinkokin suostui näyttäytymään kun käytiin Puumalassa joka vuotisella juhannus torilla katsastamassa menoa ja meininkiä ja perinteisellä jäätelöllä.

Kuitenkaan ilman haavereita ei tältäkään reissulta selvitty. Lisättiin muita saunaan, kun kaverilta tipahti puuhalko suoraan pikkuvarpaani päälle, nyt se on sitten kauniisti paketissa ja liikuntakieltoa ainakin pari päivää! Toivon mukaan pystyisin astumaan jalalla kunnolla jo loppuviikosta, nimittäin sillon on kaikkea kivaa teidossa! Nyt kuitenkin päästän teidät kuvien pariin.

BeFunky_null_12.jpg
BeFunky_null_4kgdl.jpg
BeFunky_null_1mdclkgd
BeFunky_null_1kgkld.jpg
PicMonkey Collageoödrkgöd
BeFunky_null_1mvkx.jpg
BeFunky_null_222
BeFunky_null_1ldfjgdl.jpg
PicMonkey Collagejgdl2
PicMonkey Collagedfogo2


-Linda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti