maanantai 21. joulukuuta 2015

YKSINÄINEN VUORI

Tiedättekö sen tunteen kun elämä heitää esteitä? Sellaisia isoja, joiden yli ei meinaa jaksaa kiivetä. Oikeastaan ne on vuoren korkuisia, yksinäisiä vuoria ja siinä sitten pitäisi alkaa olemaan kaiken tietävä ja viisas Nuuska Muikkunen, jotta pääsisi sen yli. Mutta entäs jos ei vaan osaa olla se viisas ja kaikki tietävä? Repusta Muumi Mamman tekemät eväät syötynä ja edessä pelkkiä vuoria.

Valehtelisin jos väittäisin, että viime ajat olisivat olleet helppoja. Ja uskon, että sen olette myös rivienvälistä lukeneet. Tahdon kirjoittaa ja kertoa teille suoraan jos on paha olla, en vetää iloista naurattajan roolia, jonka suu on laitettu kiinni korviin asti olevilla pyykkipojilla. 

Surettaa, että joskus asiat eivät mene niin kuin olisi kuvitellut. Ne menee juuri niin, miten ei olisi ikinä osannut kuvitellakkaan. Ja silloin se yksinäinen vuorikin voi näyttää isommalta möröltä kuin muumilaakson saduissa.

Aiemmin viime viikolla töissä ollessani, minulta kysyttiin, miksi olen ollut vaitonainen ja poissa oleva, ja sillä hetkellä en voinut kuin purskahtaa itkuun. Ne kaikki tunteet ja mietteet mitkä olivat olleet sisälläni purkautuivat ulos kyyneleinä. En jaksanu pitää niitä enää sisälläni vaan annoin kaiken pahan tulla ulos. 

Vaikka olen jutellut ystävieni kanssa puhelimitse ja viestienvälityksellä, se ei ole ollut sama asia. Se ei ole ollut sama tunne kuin se, että joku ottaa sua kädestä kiinni ja kysyy kuinka sä voit? 

Sain monia äidillisiä halauksia ja rutistuksia ja äkkiä tuntui kuinka olo helpottui. Kuinka se hartioilla oleva taakka keveni, keveni sillä, että nyt joku muukin tiesi miksi olin surullinen, poissa oleva ja hiljainen. Nyt joku muukin tiesi syyn miksi en aina jaksanut hymyillä. Se, että jaoin tunteitani muiden kanssa puhumalla, helpotti. Helpotti sanoa ääneen miksi ei ollut hyvä olla, helpotti kun joku kuunteli ja lohdutti.

Tällä hetkellä tulevaisuus pelottaa. Pelottaa tieto siitä, ettei tiedä. Pelottaa kun ei voi tietää miten lopulta käy, ei ole ketään keltä voin kysyä kuinka tässä käy

Täytyy vain odottaa ja toivoa parasta. Ja vaikka tuntuu, ettei jaksa enää toivoa, muistutan itseäni siitä, etten ole yksin jakamassa tätä kaikkea. Minulla on ihmisiä ympärillä, jotka jaksavat uskoa silloinkin kun minä en. 

Nyt ei ole kyse isovanhemmista tai lemmikki eläimestä, nyt on kyse vanhemmastani.

6 kommenttia:

  1. Voi ihana Linda, paljon paljon tsemppiä sulle ja iiiso halaus täältä meikäläiseltä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3 Lämmitti sydäntä, - arvostan. <3

      Poista
  2. Voi jos tulisit vastaan jossain, rutistaisin sua oikein lujaa <3
    Kun tuntuu, että kaiken on vähällä menettää, kannattaa uskoa ja toivoa, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.
    Ihan maailman isoin virtuaalinen tsemppihali, olet ihana nuori nainen <3 Toivon teidän koko porukalle kaikkea hyvää ja ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt vetää kyllä sanattomaksi. Niin ihanaa huomata millaisa ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, arvostan suuresti ♥ Nyt tarvitaan uskoa ja toivoa. Ja niin mä uskon ja toivon :´) Sait muhun syttymään taas yhden uuden toivon liekin, kiitos siitä! Hyvää ja rauhallista joulua myös sun koko perheelle ♥

      Poista