maanantai 21. maaliskuuta 2016

KAKSI VIIKKOA JA KAKSI PÄIVÄÄ

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää on kulunut hautajaisista. Kaksi viikkoa ja kaksi päivää. 
Kyseisen päivän jälkeen olo on ollut huojentunut ja helpottunut. Nyt ne ovat ohi. Se on ohi.

Viimeisten viikkojen aikana olen tehnyt lähes täysin sitä mikä tuntuu hyvältä, antanut elämän ja virran viedä. Kääntänyt uuden vaihteen päälle ja porskutellut eteenpäin niikuin siltä on tuntunut.

Mutta olen myös tuntenut suuren palan kurkussani. Varsinkin iltaisin kun suljen silmäni. Tunnen, haistan, muistan ja näen sinut. Niin elävänä, että viimeistään silloin olen säpsähtänyt hereille ja antanut kyynelten tulla. 

Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi laittanut ystävilleni viestiä, ettei nuppi kestä. Se ei jaksa eikä kestä sitä todellisuuden tunnetta, joka iskee vasten kasvoja kuin keväällä jääpuikot tippuen kallionseinämältä. - Vihaan sitä todellisuuden tunnetta kun tajuan, ettet ole enää täällä.

Eilen kävin yhden tutun perheen luona, Perhe on lämminhenkinen ja kaunis, kaunis kuin kukan nuppu. Naisella on kuitenkin todettu rintasyöpä ja hänen avatessaan oven siilitukkaisena tunsin kuinka maa veti minut mukanaan. Kysyimme kummaltakin kuinka voimme. Mutta nyt en voinut vastata muuta kuin "kuinka sinä voit"?
Hetken tunsin jotain erilaista, teitynlaista uutta epäuskoa, pelkoa ja epävarmuutta. Voiko mihinkään enää luottaa? Tähän maailmaan ja elämään?
Pienen hetken oma suruni tuntui erilaiselta. Ja kun katsoin teitä perheenä en voinut kuin toivoa.

Ennen kuin suljin oven sanoin, "elämä voi muuttua hetkessä, mutta nautitaan siitä mitä meillä on nyt, jooko?" Silmät täyttyivät kyynelistä, kun suljin oven. 

Olen aina uskonut siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Nyt en tiedä uskonko siihen oman menetykseni ja tämän kaiken keskellä. Mutta uskon, että jokin on muuttunut, minä olen muuttunut. Jokin naksahti, ehkä jopa paikoilleen ja tiedän että selviän mistä vaan, koska minä olen minä. Nyt olen ehkä tajunnut jotain minkä minun pitikin joskus tajuta. Ehkä en olisi halunnut tajuta asoita tältä kannalta, tämän kautta, mutta nyt tiedän, etten turhaa enää valita, epäröi, tyydy tai mitään muutakaan. Saakeli. Katson elämää ja sen antamaa uusien näkökulmien ja lasien läpi. Katson sitä tässä ja nyt, koska elämä on tässä ja nyt.

Tällä hetkellä taivaalla tuikkii kirkkain tähti, oma tähteni. Sinä.

Ja hei, sovitaanko kaikki niin, että nautitaan siitä mitä meillä nyt on, jooko?


8 kommenttia:

  1. Tämä on ihana. Tää teksti tuntuu ihan luissa ja ytimissä. Kiitos, kun jaoit tämän. Oot uskomattoman lahjakas ja vahva ja rohkea nuori nainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon ihanasta ja tsemppaavasta kommentistasi, sait hymyn huulille! Itsekkin olet aika ihana! <3

      Poista
  2. Elämä ei oo aina reilua ja meiän täytyy nauttia niistä asioista mitä meillä tällä hetkellä on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :( Ja niin nautitaan, just nyt <3

      Poista
  3. Sovitaan - nautitaan elämästä just tässä ja nyt <3 Tosi kauniisti kirjoitettu, mulla ihan syke nousi tätä lukiessa. Ei tätä elämää ja sen tapahtumia ehkä voi ymmärtää, mutta pitää vaan yrittää antaa virran viedä ja tehdä parhaansa luoviakseen siinä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti kirjoitit! Kiitos siitä <3 :´) Ja niinhän se on ettei tätä elämän menoa voi täysin ymmärtää, mutta yritetään pysyä kyydissä ja nauttia tästä kaikesta mitä meillä on tässä ja nyt <3

      Poista
  4. Näääääääääääääääääääin iso halaus sulle ihana<3 todellakin nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nääääääääääääääääääääääääääääääääin ISO halaus myös sulle Laura, olet itsekkin ihana <3 Ja hyvä, että nautitaan, kaikesta huolimatta. <3

      Poista