tiistai 26. huhtikuuta 2016

INTOHIMON PURKAUS

On vuosi 2002, astun hämärään elokuvateatteriin, sali on täynnä tummanpunaisia penkkirivejä, ilmassa tuoksuu voin makuiset popcornit, nousen varovasti portaita pitkin salin keskiosaan ja äidin ohjeistamana löydän paikkani pitkältä penkkiriviltä. Istuudun ison penkin uumeniin ja jalkani ovat niin lyhyet, että ne törröttävät enemmänkin kohti kattoa, kuin lattiaa. Äiti kehottaa minua riisumaan takkini pois päältäni, jonka jälkeen ojentaa minulle pahvisen popcorni astian. Silmäilen malttamattomasti ympärilleni, "alkaispa elokuva jo"- ajattelen ja tunnen kuinka vatsan pohjassa kutittaa. Pian elokuvasalin valot alkavat hämärtyä ja isolle sreenille pamahtaa tuutin täydeltä mainoksia, korvissa pärähtää musiikki soimaan ja pian elokuva alkaa. "Mua vähän jännittää"- kuiskaan äidille.


Kun valot syttyvät päälle, ihmiset heittivät takit niskaansa, keräävät tyhjät popcorni purkit ja karkkipussit, lopputekstien pyöriessä taustalla iloinen muusiikki soiden, tunsin ensi kertaa tunteen siitä mitä halusin tehdä, tai pikemminkin mitä haluaisin tehdä. Haluan olla Heinähattu, haluan olla näyttelijä ja näytellä kuin Heinähattu.

Seuraavina  viikkoina en puhunutkaan muusta kuin Heinähattu ja Vilttitossu elokuvasta. Siitä kuinka haluan näytellä ja olla näyttelijä. Se tuntui ja näytti niin hienolta. Sai leikkiä ollakseen joku toinen. Välillä äiti vähän muistutteli, ettei näyttelijäksi noin vain tulla. Sen eteen pitää tehdä töitä ja sitäkin pitää opetella. Ei näyttelijäksi noin vain synnytä.

Tungin mukaan joka ikiseen ala- ja yläasteen proggikseen. Imin iteesni kaiken tiedon ja taidoin. Tahdoin sitä enemmän kuin muuta. Tahdoin olla lavalla, laulaa ja näytellä. Tahdoin esittää jotakin toista ja olla hetken joku muu, kuin itseni.


Vuosi 2009. Astun sisään pienehköön treenikämppään, opettajani yksi suomen tähtikaartiin kuuluvista miehistä. Muutama nuori poika ympärilläni. Mikkiständejä, rummut, kitaroita, nuotteja.
Harjoittelua, onnistumisia, ovalluksia, esiintymisiä, jännitystä, kyyneleitä, tätä mä haluan ja en halua- fiiliksiä. Tuona talvena satoi paljon lunta, istuin paljon metrossa ja kuuntelin musiikkia mp3-soittimesta. Vuoden jälkeen lopetin, niinkuin arvata saattaa hevi metallista kiinnostuneet pojat eivät oikein musiikki maullaan vakuuttaneet Miley Cyrusta kuuntelevaa 15-vuotiasta tyttöä.

2010-2012. " Linda, ymmärrätkö, sun pitää eläytyä. Mieti nyt miltä tuntuu jos olet eksyksissä? Mieti sitä tunnetta, tuo sitä raivoa ja surua, ahdistusta ja pettymystä. Sitä se hahmo tuntee tässä kohtauksessa!" Vastaan ujolla hymyllä, silmät kiiltäen ja saan musiikki-teatterin opettajaltani vastauksen jota en osannut odottaa; "Linda.. Sulla on kaunis hymy, mutta se ei pelasta sua kaikelta." Sen jälkeen ymmärsin, ettei hymy ehkä pelasta ja silloin tunsin ensi kertaa sen tunteen, etten mä ehkä tähän pystykkään.


Kaksi vuotta, niin paljon muistoja. Ihania ja ei niin ihania ihmisiä. Onnistumisen tunteita ja ahdistuksen kyyneleitä, pään hajoamista ja vuorosanojen tankkausta niin, etten muistanut lopulta yhtään mitään mitä olin juuri lukenut. Hajamielisyyttä ja kahdetimista, riittämättömyyden tunteita ja miksi mä en osaa vaikka tahtoisin-fiiliksiä. Esiintymisiä eri paikkakunnilla, oli kesäteatteria, isompia lavoja tai pieniä olohuoneita. Oli lapsia ja aikuisia, oli vanhempia, tuttuja, ja omat vanhemmat. Yleisöä riitti ja taputukset raikui. Naurua, hassuja kohtauksia, heittäytymistä, tanssia ja laulua, vatsanpohjassa kutittelevaa jännitystä, tsemppausta ja high fiveja. Uusia ystäviä, uusia ihmisiä, erilaisia persoonia ja eri ikäisiä tovereita, toiset alle kouluikäisiä, toiset taas kymmeniä vuosia vanhempia ja kokeneempia. Takahuoneessa maskeerausta, pukujen sovittelua. Lavalla oloa ja siitä nauttimista. Endorfiini purkauksia ja kaikki on tässä just nyt- oloa. Valokeilassa seisomista, hiljaisuuteen lopettamista. Pimeällä lavalla usvassa olemista.

Koekuvauksia ja esiintymisiä, julkkis näyttelijöitä ja itsensä likoon laittamista, oulun murretta ja miss farkku suomi farkkuja. Paljon ihmisiä ja kaikki eri ikäisiä, isossa salissa viisi tuntia kuvauten 2 minuutin kohtausta yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta silti, nautin joka sekuntista.


Mihin se kaikki jäi? Se kaikki halu, intohimo, rakkaus ja yhteys joka minulla oli sinuun, - näyttelemiseen? Se jäi, katosi kui usvaan juokseva hevonen ja minä jäin paikoilleni katsomaan, en yrittänyt juosta kiinni. Ajattelin, että se oli nyt siinä, annan sen mennä ja jatkan eteenpäin taskussani liuta muistoja ja asioiden oppimista.

Jos olisin sanonut 15-vuotiaalle Lindalle, kuinka asiat olisivat noin 7-vuoden kuluttua, en tiedä mitä sieltä vastaukseksi olisi tullut. Mutta sen tiedän, että joskus kaipaus lavalle on suuri. Ja se intohimon tunne jotakin kohtaan, on suuri, se mikä tuntuu omalta. Tää on se mun juttu.

Onko sulla se sun oma juttu?

6 kommenttia:

  1. Oot huikean inspiroiva! <3
    Mä oon liekeissä lukiessani pääsykokeisiin. Ala tuli ihan puskista, en olis aiemmin halunnut tätä, mutta kävin alaa sivuavan kurssin ja sytyin täysin. Ja tiedän että tää on se mun juttu :) Tsemppiä sulle tulevaan, mitä se ikinä sulle tuokaa tullessaan. Toivon, että kaikkea hyvää ja ihania uusia kokemuksia ja hetkiä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista! <3 Ihan mahtavaa, että noin yks kaks löysit vähän niiku vahingossa tuon sua kiinnostavan alan/oman jutun! Nyt vaan kohti uusia seikkailuja ja mielettömän isot tsempit pääsykokeiden johdosta! :') Mä uskon myös vielä löytäväni sen mun jutun.. Ihanaa kevättä sulle <3

      Poista
  2. Mulla se on se teatteri :) Näytteleminen, laulaminen. Se tunne kun oot lavalla, saat nauttia siitä mitä teet, työn tuloksesta. Ne perhoset vatsassa, se tunne enskarin jälkeen. :) Kiitos tästä tekstistä, se oli koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Vilma kuulostaa niin hyvältä ja niin tutulta!! Kauan oot teatteria harrastanu? Tuli ihan kylmät väreet sun kommenttia lukiessa.. Kiitos myös sinulle <3 Jatka samaan malliin, perhosia ja kukkasia sun kevääseen :')

      Poista
  3. Ihanan aito postaus!! Piristi mieltä kyllä hirmusesti. :-)<3

    VastaaPoista