sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

JÄLLEEN NÄKEMISEN RIEMUA

Pieni yksiö joka täyttyi tavaran paljoudesta, naurusta, hyvistä ja ei niin hyvistä läpistä, lakkapullon tuoksusta, hiuspinneistä, nouto ruuasta. 

Viikonloppu joka koostui ystävistä, pitkästä aikaa jälleen näkemisen ilosta, valokuvaamisesta, uusista ihmisistä, upeista asuista ja inspiraatiosta.


Kahvin kulutuksesta, tanssista ja hassuista ilmeistä. Kameran takana ja edessä oleilusta, pienestä eksymisestä, myöhään valvomisesta ja aikasin heräämisestä. Yhdessä oleilusta ja kaiken fiilistelemisestä.

Tuota ja kaikkea muuta mahtui tällä kertaan mun viikonloppuun kun Enni, Anni ja Juulia perjantai-iltana rantautuivat tänne mun luo majailemaan viikonlopuksi. Vaikka viikonlopun yksi kohokohta oli Indiedaysyn päivä ja ilta-tapahtuma. Oli se myös niin paljon muutakin. Ja ehkä just sitä mitä mä tarvitsinkin, uusia ihmisiä, vilinää ja huisketta ja harvoin nähtyjä ystäviä   

kuvat Juulia & minä

Kuvasin myös pieniä pätkiä viikonlopun ajalta, toivotaan että saan ja osaan niistä jonkun pienen kooste videon kasattua. 

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, oi että♥ Näistä kuvista oikein välittyy teidän hyvä fiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihanaa että fiilis välttyy sinnekkin puolelle <3 :´)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :´) <3 Mäkin tykkään näistä kyllä superisti, varsinkin noi tilanne kuvat on ihania!

      Poista
  3. Onpas kiva postaus! :) Ja oli hauska törmätä lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanessa! Ja niin oli! :´) Törmäillään sitten taas seuraavissa pippaloissa :-)

      Poista