tiistai 17. toukokuuta 2016

MELKEIN PUOLI VUOTTA

Eilen oli  se päivä jota mietiskelin pimeänä tammikuun iltana. Ulkona oli ollut pimeää jo viimeiset pari tuntia  ja ulkona oli koleampaa ja synkempää kuin hetkeen. Useissa taloissa pihaa koristi vielä jouluvalot.

Oli läksiäiset ja tähtipölyä. Serpenttiiniä ja kuusi kerrosta. Oli helsingin talojen kattoja, kuplivaa ja onnellisia kasvoja. Oli jännitystä ja odotusta tulevasta.

Oli tammikuu.

Kun mä kirjoitin tätä postausta tuona tammikuisena pimeänä ja kylmänä iltana en olisi oikeasti voinut uskoa miten asiat voisivat olla melkein puolen vuoden jälkeen. Vain puoli vuotta, enempää ei siihen tarvittu.


"Sitten kun Kirsikka palaa takaisin, uskon että hänellä on paljon kerrottavaa ja jaettavaa. Meillä muilla taas paljon kysyttävää ja ihmeteltävää. Mutta ensin on Kirsikan matka, oma matka uuteen ja tuntemattomaan, sillä aikaa me muut täällä, elämme arkeamme ja elämäämme tavalliseen tapaan, mutta varmasti uusia kokemuksia ja muistoja luoden. Elämme täällä lumisten katujen ja talojen keskellä, luoden omaa matkaamme eteenpäin. Ja kun Kirsikka palaa, ovat lumet sulaneet ja kukat kukkivat, ruoho vihertää ja olemme taas kaikki koossa. Muistoja ja tarinioita täynnä. Ehkä aina ei tarvitse lähteä etsimään tähtipölyä lätäkköä pidemmältä, sen voi löytää myös täältä."

Kirsikka lähti valloittamaan maailmaa kaksikerroksisten bussien ja kuninkaallisten johdettuun maahan. Pääsi näkemään ja kokemaan unohtumattomia kokemuksia, tapaamaan uusia erittäin rakkaiksi muodostuneita ystäviä. Sai haalittua itselleen rikkaampaa elämää ja sen ympärille rakennettua uutta näkökulmaa. Kirsikka lähti ja me muut jäimme. Jäimme elämään arkeamme ja vain pienessä mielessämme mietimme, että kun Kirsikka palaa, silloin kukat jo kukkisivat ja ruoho vihertäisi. - Niin minä ajattelin.

Ja eilen me näimme, kaikki tytöt yhdessä hymyssä suin. Kirsikka kertoi reissustaan, kokemuksistaan ja kaikesta mahdollisesta ja me muut kuuntelimme kuin pienet lapset suuressa karkkikaupassa silmät suurina.


Loppujen lopuksi siihen ei tarvittu kuin melkein puoli vuotta joka oli ja on edelleen oman elämäni surullisinta aikaa. Siinä missä Kirsikka koki unohtumattomia hetkiä uusine ystävineen ja ympäristöineen, minä elin omaa arkeani, menettäen perheenjäseni.

Eikä siihen tarvittu kuin ne kuukaudet, jolloin elämäni muuttui kertaheitolla lopullisesti. 

Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Eläthän sinä sen niin kuin haluaisit? Rakasta, usko, kokeile, epäile, hyppää, opi ,arvosta, tunne, rakastu, kerro, puhu, näe, haista ja maista Tee hulluja juttuja, mene mukavuusaleen ulkopuolelle ja tee kaikkea mahdollista, mutta ennen kaikkea rakasta itseäsi ja elämääsi koska se on nyt ja tässä

Koska ikinä ei tiedä onko liian myöhäistä.

2 kommenttia:

  1. Oot ihana. <3 Osaat kirjottaa niin hyvin että mä en kestä. Kiitos näistä ajatuksista jotka laitto mutkin ajattelee ja ihana toi kuva susta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sait hymyn huulille <3 Itsekkin olet ihana <3 Aurinkoa sulle :´)

      Poista