keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

HUOJENTUNUT

Toukokuun loppupuolella se iski, ahdistus, masennus, paha olo, iso möykky sykkimään rinnan alle, kuristava ote kurkussa, pieni piru joka istui päivästä toiseen mun olkapäällä.


En tiedä miksi, mutta ennen kuin kesäkuu oli edes alkanut, toivoin salaa sen olevan jo ohi. Miksi? Miksi mä haluisin että yksi ihana kesäkuukausi olisi jo takanapäin?

Mun sisälle kasvoi äkkiä pelko ja ahdistus, kun työsoppari päättyi kahden vuoden takaisessa työpaikassani, en nähnyt hetkeen mitään mitä olisi tulossa, hakemuksia lähetettyäni en saanut ainuttakaan haastattelu pyyntöä ja sähköpostini täyttyi vastauksista, ettei minua tällä kertaa onnistanut.


Kun uudet työkuviot alkoivat ja vanhoille kuvoille sanoin heipat, aloin vaistomaisesti suorittamaan arkeani. En halunnut tuntea, nähä tai tietää mitään. Tahdoin vain että duunit olisivat pian pulkassa ja aivot narikassa. Mitä enemmän surkuttelin työkuvioitani sitä enemmän möykky sisälläni kasvoi, pian kasvoi niin suureksi että aamulla noustessani olisin mielummin halannut vessanpönttöä kuin kahvikuppia. Olin pohjalla. Mikään ei kiinnostanut, inspannut, en halunnut tai jaksanut nähdä ketään, ja sillon kuin näin päällimmäinen tunne oli turhaunut ja ärtynyt olo. Yritin tsempata itseäni ja yritin väkisin olla onnellinen, mutta kun ei helvetti, en mä sitä vaan ollut.

Kyseenalaistin kaikki, itseni, osaamiseni, ystäväsuhteeni, tulevaisuuteni. Aivan kaiken ja mitä pidemmälle pohdin sitä enemmän menin solmuun itseni kanssa. Äkkiä puhuin itselleni läpiä päähäni ja etsin kaikista ja kaikesta ne huonot puolet. Se pieni piru oli tehnyt pesänsä olkapäälleni.


Ahdistuin tulevista suunnitelmista ja tapahtumista ja keräsin itseeni huonoa energiaa, jonka takia en nauttinut mistään mitä tein. Tuijotin vain kalenteria ja kelloa toivoen päivien olevan ohi nopeammin ja nopeammin.

Mutta nyt, kaiken tuon jälkeen olo on ensimmäistä kertaa helpottunut, jopa huojentunut. Nyt kun olen saanut kaikki valmiiksi tulevaa hää viikonloppua varten- mekon ja muiden asusteiden löydyttyä junaliput kädessä, voin huokaista, - olen valmis kesähäihin! Nähtävästi olen stressanut näinkin pientä asiaa jo yli kuukauden päivät. Nyt myös kun on enää viikko alkavaan lomaan, tuntuu että jaksan tämän loppuun, - kerran kun aloitin, viedään se kunnialla loppuun saakka.

En mä tahdo luovuttaa. En missään vaiheessa.


Ja tästä kaikesta en voi muuta kuin sanoa, että nyt olen taas entistä viisaampi. Viisaampi siinä että tiedän taas paremmin mitä haluan tai en halua tehdä työkseni, kenen kanssa haluan tai en halua viettää aikaani. Ja vaikka en vieläkään tiedä mitä syksy tai lähitulevaisuus tuo tullessaan, olen varma että sekin selviintyy, kunhan luotan siihen että asioilla on tapana järjestyä. Miksi ottaa stressiä siitä mikä ei ole vielä edes kohdalla vaan vasta vastarannan toisella puolella? 

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti<3
    Kivaa juhannusta, nauti! Ja tsemppiä vikaan työviikkoon:) Nähään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Ja joo, juhannuksesta nautittiin täysin rinnoin, toivottavasti myös sä!? :') Ja vikat työ rutistukset alko ja sit se olis loma, ah! Ja joo nähään ehottomasti pian <3

      Poista
  2. Meikäläinenkin tässä on turhautunut, kun ei töitä ole kuulunut ja kaikkilta saa pelkkää "emme valinneet sinua tällä kertaa"-sähköposteja. Alun masentuneisuuden ja rikkinäisyyden sijaan oon alkanut ajattelemaan niitä positiivisia puolia: saan mun opparia tehtyä, ja oon askeleen lähempänä valmistumista. :)

    Tuo loppulause on täyttä totta ! Asioilla on tapana järjestyä, joten turha stressata tulevaa turhaan. Ei luovuteta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh eikä, eli siis samassa veneessä ollaan töiden suhteen :( Onneksi oot löytänyt ne valoisammtkin puolet ja esim. opparin teko valmistuu! Tsemppiä töiden hakuun ja opparin tekoon <3 Ja niinpä, pitää itteäki välillä vähän muistutella ettei turhasta kannata stressailla, se vaan välillä vähän unohtuuu... Ja ei, me ei luovuteta, never <3

      Poista