tiistai 7. kesäkuuta 2016

IHAN VAA AVAUTUMINEN

Viimeset viikot ovat olleet jollain tavalla tosi kummallisia, erilaisia ja mun entisistä rutiineista poikkeavia. 

Oon elänyt aikalailla sillä fiiliksellä mikä on sillä hetkellä ollut, En ole lähtenyt treenaamaan, näkemään ystäviä, bilettämään tai mitään muutakaan jos se ei ole hyvältä tuntunut. Oon syönnyt mitä huvittaa, jätskiä illoin aamuin, ollut tekemättä kunnon ruokaa tai syönyt niin paljon bataatti ranuja että niistä olis riittänyt koko kerrostalon väelle. Oon keskittynyt töihin ja hahmotellut päässäni pelottavalta tuntuvaa sykysä, sanonut ääneen monta vuotta nuoremmille vasta perus koulun päättäneille, että on täysin ok jos ei tiedä mitä elämältään haluaa. 



Oon löytänyt itseni tilanteista, joissa olen ollutkin se järjenääni, sanonut toiselle että hei kuinka sä oikeesti jakasat ton kaiken keskellä? Pitäskö sun oikeesti pysähtyä? Oon myös löytänyt itseni tilanteista kun ei vaan inspaa, ei innosta eikä kiinnosta, katsonut sitä kaikkea kuin suurennuslasin takaa ja pohtinut mikä siinä ei innosta, jos ei innosta niin onko siinä sitten pakko roikkua mukana? 

Salaa kadehtinut, pitkästä aikaa. Se pirulainen on nostanut päätään, se epävarmuus ja se ärsyttävä ärrä päinen kaveri. Yleensä olen heti kättelyssä ottanut sen olalta pois, nostanut kaapin päälle ja kiinnittänyt sen raudoilla kiinni nurkkaan. Nostanut keskarit pystyyn ja näyttänyt että mä oon sua ylempi. 



Yrittänyt auttaa toisia, huomannut ettei toisella ole hyvä olla, yrittänyt olla se tasapainoinen kaveri mutta pian taas huomannut ettei toista voi pelastaa. Kaikkien tarpeita ei voi täyttää ja kaikista ei voi eikä jaksa huolehtia. 

Oon keskellä tyhjää tietä ärähtänyt ääneen erään kauniin v-mäisen sanan. Pyörästä hajosi kesken matkan vaihteet. Nähtävästi mun melkein 15-vuotta vanha Sandra merkkinen menopeli luulee tulleensa näin iän myöntä automaattiseksi. Kolmivaihteinen menopeli innostui vaihtamaan ylämäissä kolmoselle ja alamäissä ykköselle - aivan itsestään. Raukka kun ei oikein taida tietää ettei siitä manuaalisesta vaihteistoista automaattiseksi vaihdeta.

Oon kuunnellut niin paljon younghearted albumia, mutta kun siihen ei kyllästy ei sitten millään. Kellään samoja viboja kyseisestä bändistä? 



Oon myös huomannut sen että välillä äidin kanssa jutustelu on ihan rentouttavaa, sellasta helpottavaa höpinää. Ja oonkin tajunnut että nyt yli puoli vuotta asuneena yksin omissa nurkissani, kaipaan välillä vain sitä, että joku olisi samassa talossa kuin meikäläinen. En nyt meninaa sitä, että haluaisin välttämättä jonkun kanssa asua. Mutta sellanen, että kotosalla on joku muukin, esim äiti jonka kanssa voi vaihtaa muutaman hassun sanan kesken typerän mainoksen on ihan rentouttavaa. Nyt kun mä heitän niitä kommentteja kesken typerän mainoksen mun kasveille. 

Mä en ehkä tiiä onko tässä postauksessa sitä kuuluisaa punaista lankaa. Mutta tarviiko ees olla? Musta on niin mahtavaa, että nykyään blogeista löytyy ajatuksia, fiiliksiä, mietteitä ja läpän heittoa yhä enemmän. Semmosia juttuja mihin huomaa itsensä samaistuvan, semmosia juttuja mitkä voi heittää hymyn huulille tai antaa huojentuneen tuulahduksen pyyhkäistä ylitse. 
Mä päätin nyt antaa ajatusten virrata. Kenties jollakin teistä on jotain sanottavaa? Samoja fiiliksiä mitkä kutkuttelee tai kokemuksia jaettavana?

Joten ystävät rakkahat, sana on vapaa 

Ps. Ja tiiäettkö? Hiekkaranta ja auringoslasku on jotain niin renotuttavaa ja maagista, rakastan etten sanois. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti