maanantai 1. elokuuta 2016

VOIKU TÄÄ KESÄ EI KOSKAAN LOPPUISI

Elokuun ensimmäinen. Yleensä elokussa ihmiset palailevat lomiltaan, on oltu mökkeilemässä, ulkomailla, vietetty yöttömiä öitä, otettu aurinkoa, syöty jädeä ihan liikaa liian monessa eri maussa ja otettu vain rennosti. Heitetty ne arki aivot narikkaan ja menty täysin fiiliksen mukaan.



Elokuussa ihmiset palaavat arkirutiineihinsa, useimmiten kouluun tai töihin. Uusiin tai vanhoihin, tuttuihin tai täysin tuntemattomiin ympäristöihin jatkamaan sitä mikä ennen lomaa jäi kesken tai aloittamaan jotain uutta ja tulevaa. 

Mutta sitten, kun on niin ettei vielä tiedä mitä odottaa? Ei tiedä minkä aloittaa tai mitä on tulossa? Kun ei tiedä mistä itsensä löytää tai minne on menossa.

Toiset valmistautuvat yliopistoon kaikkine kirjoineen ja bile iltoineen, toiset palaavat töidensä pariin ja työyhteisöön missä heitä odottaa työnhaasteet ja kuviot.



Mutta sitten on minä ja varmasti moni muu. 

Joka ei odota, ei tiedä, ei aavista mitä on tulossa. 

Ja ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä missä tulevan syksyni ja siitä alkavan vuoteni vietän. Tuntuu vähän tyhjältä, hukassa olevalta. Aivan kun mun kalenterissa olisi sivut loppuneet huomaamattani.

Ja kyllä, olenhan mä niitä hakemuksia lähettänyt ties kuinka monia. Haastatteluita kuintenkaan saamatta. 

Tähänkö ollaan tultu? 

Kyllä ne asiat järjestyy, sitten omalla painollaan. Pikku hiljaa hyvä tulee vai mitä?



Mutta voi miksi, miksi tämän kesän pitää kääntyä puhaltaviin syys tuuliin, villatakkeihin ja pimeneviin iltoihin. 


Mä en taida olla vielä ihan valmis.

10 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköinen tuo kultainen sulkatatuointi sun kädessä! :) Sopii hyvin sun lookiin ja kesämenoihin ♥

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 :´) Mä itse rakastan noita erilaisia tatuointeja ja oonki hamstrannu niitä ihan liikaa itselleni.. :D Tuo ihanaa ilmettä lookkiin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Noi raita pökät on kyllä tän hetken ehottomat lempparit! :')

      Poista
  3. Mulla ihan samat fiilikset kesästä! :D Ja aivan upeita kuvia! Sun hymy on niin ihana!

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös kesä... buuu :( Onneksi on vielä suht lämpimiä kelejä joten niistä nautitaan parhaamme mukaan :´) Ja voi kiitos! <3 :´)

      Poista
  4. Minkä alan töitä olet etsinyt, jos saa kysyä? Tuntuu, että hyvät työpaikat on nykyään kiven alla. Oletko miettinyt opiskeluja? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Oman alan juttuja, ku oon siis nuoriso-ohjaaja. Eli lasten ja nuorten kanssa olisin tekemisessä :´) Ja joo työpaikat on nyt kyllä niin kiven alla, että voi hitsiläinen!! :C Opiskelua oon pyöritellyt jo reippaasti mielessäni vuoden päivät ja halu koulun penkille onkin yllättävän kova. Tosin ainut ongelma on se, etten oikein tiedä mitä haluaisin lähteä opiskelemaan, joten siks en oo vielä mihinkään hakenut. Haluan olla varma kun kouluun haen :´)

      Poista
  5. Mistä oot ostanut nuo housut? :) Ihanat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne tuolta kreetalta Tally Weijl:stä :-) Ja ne on kyllä niin mukavat päällä, että niissä vois melkeen vaikka nukkua! :´D

      Poista