perjantai 4. marraskuuta 2016

KIIREISTÄ VIIKKOA JA VIIKONLOPPU MUKAVUUKSIA

Ciao! 

Päätin tulla näin kiireisen viikon ja työtäyteisen viikon päätteeksi nopeasti piipahtamaan täällä blogin puolella. Koko viikko onkin ollut niin menoa ja meininkiä, etten ole pahemmin jaksanut enää iltaisin kotiin päästyä läppäriä avata vaan suoraan nukkumaan ja hyvä niin.

Naureskelin itselleni, kun kello pirahti aamulla 6 aikaan soimaan, että miten voikaan sattua, että kaikki: pitkät työpäivät ja vauhdikas viikonloppu osuvat juuri samalle viikolle? Töiden suhteen mulla onkin ollut parina viime viikkona iisimpää ja tällä viikolla on päivät venyny 9-12 tunnin mittaisiksi, olen säestänyt jaksamistani pienellä tsemppi puheella. Kummasti sitä vaan jaksaa kun osaa asennoitua oikein! 



No mutta, täällä siis edelleen ollaan ja toivon mukaan pääsen tännekki postaileen kaikkea kivaa, kunhan tämä viikko on saatu pakettiin. Tällä hetkellä tosiaan odottelen kynttilöiden valossa Annia ja Juuliaa saapuvaksi, jotka rantatuu tuolta jyväskylästä tänne etelämpään, - lumen keskelle, haha.

Kyseinen viikonloppu onkin joka vuotinen Indiedays tapahtumien täyteinen, huomenna päivällä ensin vähän päivätapahtumaa ja ilta huipentuu gaalaan, johon muakin pystyi äänestämään! Musta tälläiset joka vuotiset blogiviikonloppu härpäkkeet on super mukavia ja piristäviä. Vaikka se lauantai osittatuukin aina yhdeksi isoksi mössöksi juoksemista, valokuvausta, paikan a ja b välillä juoksua ja skumppalasillisia, on ne aina sen kaiken arvoisia! Milloin sitä tutustuu uusiin kanssa bloggaajiin ja pääsee morottamaan heitä, joita on jo vuosia seurannut.

Kuvat otettu kevään ID tapahtumasta.

Joten vauhdikasta viikonloppua kiireisen viikon päätteeksi luvassa. Onneksi ehditään edes hetken hengähtää ja vaihtaa myös kunnolla kuulumisia Annin ja Juulian kanssa.

Rentouttavaa perjantai-iltaa ja viikonloppua, missä sitten ikinä menetkin ja mitä teetkin! <3

Ja hei, jos näät mua kentiens tuolla jossain paikan päällä, saa tulla nykäisemään hihasta :´)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti