torstai 1. joulukuuta 2016

ENSIMMÄINEN JOULUKUUTA 2016

Sinun pois menostasi on ensi kuussa jo vuosi. - Vuosi.

Jos olisin ikinä tiennyt vuosi sitten, miten asiat menisivät en olisi uskonut.

Enkä usko, ymmärrä vieläkään.

Joulukuu 2015. Yksi elämäni raskaimmista kuukausista, jota harva päältä päin näki. Muistan ne punasilmäiset huonosti nukutut yöt ja tuskan tunteen, joka sykki rinnalla päivästä toiseen. Silloin ensimmäisen kerran asiat olivat niin huonosti, että romahdin kesken työpäivän. Annoin sen kaiken pelon ja tuskan tulla vulaana ulos ja ainut mitä sain sanotuksi ääneen oli " en halua, että hän kuolee".
Muistan ne työkaverin halaukset, ne jotka tuntuivat silloin suurelta avulta mitä tarvitsin, ensimmäisen kerran sanoin ääneen oman tuskani ja pelkoni.

Silloin hautajaisten jälkeen ajattelin naivisti, että vuoden kuluttua oloni olisi varmasti helpompi, olisi helpompi hengittää, - olla ja elää hyvien muistojen kanssa.

Ja nyt kun se vuosi lähenee aikarajaansa, tuntuu se minusta ennemmänkin kuukausilta. Sumealta pitkältä ajalta, jonka aikana olen käynyt lähes päivittäin tapahtumia ja muistoja läpi, lähes tahtomattani. Sellaisia, joiden olemassa olon toivoisin unohtavani.

Luin artikkelin, missä kerrottiin, että läheisen menettämisen ymmärtämiseen ja asian käsittelyyn voi mennä kolmekin vuotta, ellei enemmän tai vähemmän. Raskaimpia ovet merkkipäivät, juhlapyhät, joulut ja juhannukset ja niin edespäin. - Yhteiset merkkihetket, jotka vietetään yleensä perheen kesken.

Uskon, että tulee aika kun katson taakse päin, mielessäni ajan kultaamat muistot. 

Mutta päällimäisenä ajatuksena näinä kaikkina kuukausina on kuitenkin ollut olo, että milloin tämä helpottuu?

Ajan myötä, kaikki sanovat.

Ja ehkä se suru ei lähdekkään pois, sen kanssa on opittava elämään.

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti